Kerettiläisyydellä tai harhaoppisuudella viitataan virallisesta uskonnosta poikkeavaa vääräoppisuutta. Näiden termien etymologia on kreikan kielessä: ‘hairesis’ eli harhaoppi ja ‘hairetikos’ harhaoppia noudattava, kerettiläinen.

Kerettiläisyys on lähtökohtaisesti vahvasti kulttuurisidonnainen, mikä tarkoittaa sitä että vallitsevan kulttuurin virallinen uskonto katsotaan oikeaksi uskonnoksi ja siitä poikkeavat puolestaan vääräoppiseksi kerettiläisyydeksi. Kristinuskon näkökulmastakin katsottuna joitakin kristinuskon eri suuntauksia ovat jossakin vaiheessa kirkkohistoriaamme pidetty harhaoppisina. Kiista ei suinkaan ole tuore, vaan on alkanut kirkkohistorian mukaan heti Kristuksen kuoleman jälkeen. Harhaoppisiksi suuntauksiksi on kuitenkin kyetty yhteisymmärryksessä määrittelemään eräät alkukirkon suuntaukset. Näistä yksi on muun muassa gnostilaisuus.

Gnostilaisuus

Kristinuskon näkökulmasta gnostilaisuus oli aivan ensimmäisiä harhaoppeja. Sen keskeisiin ajatuksiin katsottiin kuuluvan salainen pelastustieto, gnosis, jonka Jeesus oli antanut apostoleille. Gnostilaisuudessa yhdistyi elementtejä muista uskonnoista ja jopa pakanallisesta filosofiasta, ja sen perusopit olivat voimakkaassa ristiriidassa kristinuskon kanssa. Gnostilaisuuden ja jonkin toisen uskonnon, esimerkiksi juutalaisuuden tai kristinuskon, yhdessä muodostamia uskontoja on edelleen olemassa. Suomessakin toimii muun muassa ruusuristiläisiä järjestöjä ja new age -liikkeitä.

Ikonoklasmi

Ikonoklasmi on myös katsottu jossakin vaiheessa harhaopiksi. Ikonoklasmilla tarkoitetaan uskonnollisten kuvien tuhoamista tai niiden esittämisen kieltämistä. Uskonpuhdistuksen aikana pyrittiin voimakkaasti poistamaan uskonnollisia kuvia erityisesti protestanttisessa kirkossa. Tässä ei täysin kuitenkaan onnistuttu, sillä kuvien katsottiin toimivan hyvin uskonnollisen opetuksen välineinä. Kristinusko katsoi ikonoklasmin harhaopiksi, mutta esimerkiksi islaminuskossa ikonoklasmi on keskeinen osa uskontoa: muslimien pyhissä rakennuksissa ei ole kuvia ihmisistä tai eläimistä.

Kerettiläisyys henkilöityi

Historiastamme löytyy ajanjaksoja, jolloin uskonnon merkitys on ollut voimakas ja uskoa uudistamaan pyrkiviä on pidetty kerettiläisinä. Vääräuskoisena on pidetty jopa Martin Lutheria, jonka opetukset käynnistivät uskonpuhdistuksen katolisessa kirkossa. Lutherin opetukset johtivat myös luterilaisen kirkon syntyyn. On siis varsin ymmärrettävää, että katolinen kirkko ja sen edustajat ovat pitäneet uudistusmielistä, radikaalia pappia vääräuskoisena, vaikka tämän tarkoitus on ollut poistaa katolisen kirkon vääristyneitä käytänteitä ja rakenteita.

Toinen vääräuskoisena pidetty ja roviolla henkensä menettänyt rohkea toimija oli Jeanne D’Arc. Orleansin neitsyeksi kutsuttu ja kuolemansa jälkeen katolilaisen kirkon pyhimykseksi julistettu nuori nainen sai uskonnollisia näkyjä, joissa hänelle annettiin käsky pelastaa Ranska englantilaisten vallan alta. Kun englantilaiset myöhemmin saivat käsiinsä Jeannen, hänet tuomittiin hatarin perustein kerettiläisyydestä ja noituudesta kuolemantuomioon. Myöhemmin hänen maineensa puhdistettiin ja hänet julistettiin katolilaisen kirkon pyhimykseksi.

Nykypäivän kerettiläisyys

Onko nykypäivänä kerettiläisyyttä? Ennen kuin tähän voi vastata, täytyy muistuttaa jälleen, että kerettiläisyys on pitkälle vallitsevan kulttuuriin viralliseen uskontoon sidonnainen asia. Uskovan ihmisen näkökulmasta kerettiläisyyttä on nykymaailmassa runsain mitoin, kun taas ateistin näkökulmasta ei ole jumalaa, jolloin mikään uskonto ei varsinaisesti voi olla sen paremmin ortodoksinen eli puhdasoppinen kuin harhaoppinenkaan.

Jos kuitenkin katsellaan maailmaa puhtaasti kristinuskon oppien näkökulmasta, suurin osa jopa uskoviksi itsensä määrittelevistä ihmisistä on kerettiläisiä. Moni meistä tavan tallaajista kertoo uskovansa johonkin isompaan voimaan tai ehkä jopa jumalaan, mutta ei näe tai tunnusta Kristuksen roolia kuten kristinusko kertoo.

Voidaan siis varmasti hyvin sanoa, että käsitteenä kerettiläisyys on nyky-yhteiskunnassa menettänyt merkityksensä. Nykyaikana kenenkään ei ainakaan tarvitse pelätä henkensä sen paremmin kuin maineensakaan puolesta, vaikka olisikin kerettiläinen kristinuskon näkökulmasta. Uskonnon merkitys yhteiskunnassa ei ole enää yhtä suuri kuin vielä vaikkapa 200 vuotta sitten ja yksilö voi harjoittaa tai olla harjoittamatta uskontoaan vapaammin kuin ehkä koskaan aikaisemmin ihmiskuntamme historiassa.